WordPress

WordPress on helppokäyttöinen työkalu verkkosivujen luomiseen.

WordPress on palvelimelle asennettava sisällönhallintaohjelmisto, jota erityisesti blogin kirjoittajat käyttävät. Ohjelmisto on helposti muovattavissa ja laajennettavissa, jolloin sitä voi käyttää myös muunlaisen sisällön julkaisuun. Sen avulla voi kirjoittaa blogiviestejä tai luoda staattisia Web-sivuja. Lisäykset ja muutokset tehdään nettiselaimella. Kirjoittaja kirjautuu nettisivuille käyttäjätunnuksellaan ja salasanallaan, jonka jälkeen avautuu ohjausnäkymä. Valikoissa on toimintoja uusien artikkelien ja sivujen kirjoittamiseen sekä kommenttien, käyttäjien ja asetusten hallintaan.

Ohjelmiston kohderyhmänä ovat ihmiset, jotka haluavat keskittyä sisällön tuottamiseen ilman että tekniset asiat häiritsevät työntekoa. Suunnittelussa on pyritty siihen, että WordPress on helppo asentaa ja käyttää. Käyttäjän tarvitsee tehdä vain vähäisiä muutoksia oletusasetuksiin. Tekijöiden tavoitteena on, että asennusaika pysyy alle viidessä minuutissa. Jatkossa WordPress päivittyy hallintapaneelin nappulaa painamalla. Tekijät ovat julkaisseet ison ohjelmistopäivityksen noin puolen vuoden välein.

Käyttöliittymässä on pyritty selkeyteen ja turhia ominaisuuksia on yritetty rajata. Sivuston sisältöä voi hallita yksin tai yhdessä muiden käyttäjien kanssa ja käyttäjäprofiileilla määritellään, minkälaisia muutoksia kukin saa tehdä. Sisältö voidaan julkaista kaikille nähtävinä, yksityisinä tai salasanalla suojattuina sivuina. Sivustojen ulkoasua voi muuttaa teemoilla, ja muutokset näkyvät heti koko sivustolla. Teemoja voi ladata WordPressin kotisivuilta tai tehdä ja muokata itse. Syntyneet sivut mukailevat W3C:n standardeja ja skaalautuvat erikokoisille ruuduille. Oletuksena kommenttikenttä on aktivoitu, jolloin lukijat voivat lähettää palautetta kirjoittajalle.

WordPress-ohjelmistoon on saatavilla kattava valikoima lisäosia. Lisäosan avulla voi esimerkiksi suodattaa kommenttien roskapostiviestejä, optimoida sivut hakukonetta varten tai yhdistää sosiaalisen median palveluita omille sivuilleen. Lisäosia voi ladata WordPressin kotisivuilta tai suoraan ohjelman oman hallintapaneelin avulla. Käyttäjät voivat arvostella lisäosia, jolloin sopivan löytäminen kymmenientuhansien joukosta helpottuu.

Asentaminen vaatii PHP:tä ja MySQL:ää tukevan palvelimen. Monet webhotellit tarjoavat palvelun, jossa WordPressin voi aktivoida yhdellä hiiren napsautuksella. Jos WordPress-ohjelmistoa haluaa kokeilla ilman omaa palvelinta, voi käyttää sitä hyödyntäviä Web-sivustoja. Esimerkiksi WordPress.com käyttää alustanaan WordPress-ohjelmistoa, mutta toiminnot ovat rajallisempia.

Kotisivu
https://fi.wordpress.org/

Lisenssi
GNU GPL v2

Toimii seuraavilla alustoilla
FreeBSD, Linux, Mac OS X, NetBSD, OpenBSD, Solaris, Unix, Windows

Asennus
Ohjelman voi ladata WordPressin kotisivuilta tai useimpien Linux-jakeluiden paketinhallinnasta. Useilla webhotelleilla on yhden klikkauksen asennus.

  • galleryimage:Nettiselaimella avattu WordPressin ohjausnäkymä.Ohjausnäkymässä näkee esimerkiksi uusimmat päivitykset ja käyttäjienkommentit.
  • galleryimage:Uudet artikkelit eli blogiviestit kirjoitetaanWordPressin omalla graafisella editorilla. Halutessaan tekstitilassavoi kirjoittaa itsehtml-muotoilua.
  • galleryimage:Artikkeleihin saa lisättyä kuvia, ääntä ja musiikkiakäyttämällämediakirjastoa.
  • galleryimage:Kirjoitettua sisältöä ja sen näkyvyyttä voi muokatahelpostijälkikäteen.
  • galleryimage:Kommentit voi hyväksyä suoraan tai ne voidaan laittaaodottamaanhyväksyntää.
  • galleryimage:WordPressiin on saatavilla lukuisia teemoja, joidenkokeileminen on yksinkertaista.
  • galleryimage:Jos WordPressin asetukset tuntuvat liianrajoitetuilta, voi toimintoja laajentaa lisäosilla.
  • galleryimage:WordPressin oletusteemalla luotunettisivu.

Teksti: Mikko Harhanen
Kuvakaappaukset: Mikko Harhanen